Raskausviikko 6 - oireet ja fiilikset

Tänään mennään jossain kuudennen raskausviikon loppuvaiheilla omien arvioideni mukaan. Alkuraskaus on aina jotenkin niin jännittävää, mutta samalla vähän pelottavaakin aikaa.

Mä olen ollut siinä mielessä onnellisessa asemassa, että en ole ikinä kokenut keskenmenoa. Olen ollut kahdesti raskaana, ja molemmat raskaudet ovat päättyneet onnellisesti synnytykseen, ja olen saanut terveet vauvat syliini. Siitä huolimatta, keskenmeno aina pelottaa. Ensimmäinen kolmannes on aina se kriittisin vaihe, jonka jälkeen uskallan vähän huokaista. Suurimmat riskit on silloin ohitettu, vaikka onhan senkin jälkeen mahdollista, että joutuu kohtaamaan myöhäisen keskenmenon tai kohtukuoleman. Aivan kamalia asioita, joita oma mieli ei oikein pysty edes ajatuksen tasolla käsittelemään. 

kuva: Pixabay/ErikaWittlieb 

Tässä alkuvaiheessa mä olen joka raskauden kohdalla miettinyt ja epäillyt, että onkohan siellä edes ketään? Mitä jos tämä onkin tuulimunaraskaus, eikä sikiötä ole? Tai mitä jos on ollut, mutta kehitys on keskeytynyt, eikä keskenmenokaan ole alkanut? En tiedä miten ikinä maltoin odottaa esikoisen raskaudessa ensimmäistä ultraa jollekin raskausviikolle 12 asti, silloin kun oli ensimmäinen neuvolan tarjoama ultra. Keskimmäisen raskaudesta (kuuluuko muuten jo puhua kuopuksesta keskimmäisenä, vai pitäisikö vielä puhua kuopuksesta?) mä pääsin epäsäännöllisen kierron takia varhaisraskauden ultraan, jotta raskauden kesto saataisiin tarkemmin määritettyä. Ensimmäinen ultra oli muistaakseni joskus tyyliin rv 5+2, eikä sykettä vielä näkynyt. Kontrolliultra oli joskus rv7+0 tienoilla, ja oli niin ihanaa, että silloin sai varmuuden sille, että sikiö voi hyvin ja kaikki näyttää olevan kuten pitää.

Tässä kolmannessa raskaudessani pääsen varhaisultraan ensi viikon torstaina. Mua jännittää! Toivottavasti kaikki on siellä hyvin.

Oireita on jo jonkin aikaa ollut. Väsymystä tuntuu olevan päivä päivältä enemmän, haluaisin vaan nukkua. (Oispa muumi, niin pääsis talviunille!) Tämä on aika tuttu ilmiö aiemmistakin raskauksista, väsymys on ollut mulla se pahin oire - ja loppuraskaudesta tiedossa on varmasti se unettomuus. Toivon, että tälläkin kertaa mä säästyn oksentelulta ja muutkin oireet pysyisivät lievinä. 

Tällä hetkellä mua etoo todella paljon jotkut hajut ja joidenkin asioiden kuvitelmat. Yksi niistä on valitettavasti possunliha ja sen tuoksu. Miksi se sitten on niin valitettavaa? No, Eevi syö possua kahdesti päivässä, kun mikään muu lihatuote ei sovi, joten joudun haistelemaan sitä usein. Mulla on tapana tehdä Eeville possupötköjä kerralla noin viikon satsin jääkaappiin ja pakkaseen. Äsken kun taas tuon operaation tein, niin voi apua. Se haju on edelleen täällä, joka puolella, ja ajatus noihin pötkylöihin koskemisesta tuntuu todella iljettävältä. Todella iljettävältä.. 

Olen tavallisestikin todella herkkä tuoksuille, mutta nyt raskauden myötä se on yhä edelleen terävöitynyt. Mä en edes ollut kiinnittänyt huomiota, että meidän yksi Lactoline-pesuneste olisi hajustettua versiota. Hyvin pian plussan jälkeen tajusin sen tuoksuvan, ja nyt se käry tuntuu ihan todella voimakkaalta. Väitän myös haistavani monesti sen jos joku käyttää hajusteellista pesuainetta ja huuhteluainetta, se tuoksu tunkee tosi vahvasti ilmaan. Tuo Lactoline vaihtuu hyvin pian hajusteettomaan versioon, ja onneksi esimerkiksi mun naamanpesuaineet ja rasvat on jo valmiiksi hajusteettomia. Aiheeseen liittyen, Allergia-, iho ja astmaliitto kampanjoi juuri äskettäin tuoksuyliherkkyyden puolesta. Mielestäni jokaisen olisi hyvä välillä pysähtyä miettimään, että tuleekohan itse käytettyä tuoksuja liikaa, vai onko käyttö ihan sopivaa - myös kanssaihmisten kannalta. Ei ole kiva saada päänsärkyä toisen ihmisen hajuveden takia.

Kuva: Allergia-, iho- ja astmaliitto