Ensimmäinen neuvolakäynti - ja paperinen äitiyskortti!

Kävin tällä viikolla tämän raskauden ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Nyt, kun on kolmatta kertaa raskaana, suhtautuu neuvolakäynteihin hieman aiempaa rennommin.


***
Halusin hieman muistella ihkaensimmäistä neuvolakäyntiäni, ja seuraava pätkä on kirjoitettu siitä - sen jälkeen palaan taas tähän raskauteen:

Ihan kaikkien aikojen ensimmäisen äitiysneuvolakäyntini muistan hyvinkin kirkkaasti. Jännitti kamalasti, perhosia oli vatsa täynnä. En tuntenut neuvolatätiäni, millainenkohan hän olisi? Mitä ensimmäisellä neuvolakäynnillä tehdään? Kuulenkohan jo sydänäänet, näenköhän vauvan ultrassa? Otetaanko musta jotain näytteitä? Saankohan häneltä tukea tähän kaikkeen jännitykseen ja tuntemattomaan, tsemppaakohan se mua tässä? Mitä oikein tapahtuu!

Tuolloin, itselleni hyvinkin poikkeuksellisesti, toivoin täyttä huomiota itseeni. Valitettavasti tuosta ihan ensimmäisestä neuvolakäynnistäni ei jäänyt mulle kovin hyvät muistot. Minut ottikin vastaan neuvolassa harjoittelijana oleva opiskelija, ja neuvolatätini opasti häntä. Minusta tuntui, että koko käynti oli enemmän harjoittelijaa kuin minua varten. Neuvolatätini keskittyminen meni pääasiassa harjoittelijan seuraamiseen, opastamiseen ja virheiden korjaamiseen. Koin jotenkin olevani tuossa hetkessä ihan toisarvoinen tyyppi. Jäin paitsi siltä kaipaamaltani huomiolta, kannustamiselta, ymmärrykseltä, iloitsemiselta, fiilistelyltä. Seurasin vain kärpäsenä katossa tuota opetustilannetta. 

Yleisesti ottaen en ole mitään harjoittelijoita vastaan, olivatpa ne sitten terveydenhoitajan vastaanotolla harjoittelemassa tai mukana synnytyksessä. Mun toisen lapsen synnytyksessä olikin mukana harjoittelija sekä osastolla jossa synnytykseni käynnistettiin, että sitten itse synnytyksen aikana. Näistä harjoittelijoista mulle jäi hyvin lämmin mieli ja heidän läsnäolonsa ei haitannut mua lainkaan. Mutta näissä tilanteissa mä olinkin harjoittelijasta huolimatta se pääasia! En kokenut olevani se pelkkä sivullinen siinä tilanteessa, enkä kokenut että hoitoni oisi siitä mitenkään "kärsinyt". 

Olen jälkikäteen muistellut ja mietiskellyt tuota ihan ensimmäistä äitiysneuvolakäyntiäni, mutta se vaan harmittaa yhä. Olenkin tuon pohjalta sitä mieltä, että harjoittelijat ovat ihan paikallaan monessakin tilanteessa - mutta ehkä se ihan ensimmäinen neuvolakäynti olisi paikka, jossa harjoittelijan ei tulisi olla läsnä, tai sitten rooli kannattaisi pitää vaan sivustaseuraajana, jotta se tuore tuleva äiti, joka on hyppäämässä kohti tuntematonta, saisi kaiken tarvitsemansa huomion.

***

Mutta palataanpa nyt tähän raskauteen!

Tämän raskauden ensimmäinen neuvolakäynti oli hyvinkin onnistunut ja mieluinen. Neuvolatätini on mulle tuttu jo kahdesta raskaudesta, ja musta se on tosi positiivista. Uskallan jakaa hänelle huoliani ja kysellä asioista.

Tällä ensimmäisellä käynnillä mua jännitti tosi paljon se, että saanko mä vielä paperisen äitiyskortin. Olin juuri aiemmin sinä päivänä törmännyt Tyksin Naistenklinikan Facebook-päivitykseen, jossa kerrottiin, että paperiset neuvolakortit poistuvat ja sähköiset neuvolakortit tulevat tilalle. Musta se on jotenkin niin harmillista! Olen hypistellyt ja tutkaillut useitakin kertoja mun edeltävien raskauksien äitiyskortteja. Ne on kerrassaan ihania muistoja, ja haluan pitää ne aina tallessa. Niissä on vaan jotenkin todella paljon tunnearvoa ja ihania muistoja.

Astuttuani huoneeseen sisälle, näin ilokseni pöydällä heti uuden äitiyskorttini. Jes! Jos en olisi sitä saanut neuvolasta, olisin sen varmaankin askarrellut jostain itse, ja hoitanut täyttämisenkin itse. Mutta kortin halusin ehdottomasti, ja onneksi sen myös sain!

Tällä käynnillä käytiin läpi mun edeltävät raskaudet ja synnytykset, imetyksien kestot, tän hetkiset raskausoireet, mitattiin paino (omg) ja verenpaine. Jutusteltiin myös vähän meidän lasten allergioista ja siitä, miten mua ahdistaa tulevankin lapsen allergisuus. Olisin halunnut päästä mittauttamaan D-vitamiinitasoni (lukemani mukaan kun tuokin voi vaikuttaa allergisuuteen, puhumattakaan kaikesta muusta), mutta se ei valitettavasti onnistu neuvolan kautta, vaan täytyy suunnata yksityiselle.

Sain mukaani taas täytettäviä lappusia ja ohjeita eri labrakäynteihin. Tiedossa onkin virtsanäytteen vientiä labraan, alkuraskauden verinäytteiden otto, sikiöseulontalabrat, ja sitten tuonnempana sokerirasituskoe. En pidä verikokeista yhtään ja ajatuskin neuloista saa aikaan huonon olo, mutta onneksi siihen on jo aiempien raskauksien seurauksena turtunut edes vähän. Edelleen mun tarvitsee päästä makuulle näytteenotossa, mutta se kamala olo ja heikotus ei enää pelota niin paljon kuin joskus.

Meidän nt-ultra oli jo varattuna joulua edeltävälle viikolle. Ehdin jo iloita, että ihanaa, sillä jos siellä on kaikki hyvin, niin voisimme jo julkistaa asian, eikä sitä tarvitsisi salata enää jouluna. Harmikseni neuvolakäynnillä sain kuulla, että tuo ultra siirtyy joulun jälkeiselle torstaille 27.12. Täytyy tässä pohtia, että uskallammeko silti sitten kertoa asiasta jo sukulaisille, vai koitetaanko saada pömppövatsan vielä jouluna piiloon katseilta. Jotenkin ennen asian julkistamista sitä vain haluaisi vielä nähdä, että se riskialttein raskauskolmannes on ohitettu turvallisesti ja sikiöllä on kaikki hyvin.

Tällä hetkellä mennään rv 8+2. Olotila on aika väsynyt, rytmihäiriöt ovat joinain päivinä kiusanneet vähän turhan paljon ja todella monet ruuat ällöttää. Jauheliha on ehkä iljettävin asia ikinä, kylmä peruna haisee aivan järkyttävälle ja kinkkuleikkelettä ei todellakaan tule leipäni päälle. Tällä hetkellä ravitsemussuositusten mukainen syöminen on kovin kaukainen asia, mutta neuvolatätini tsemppasi, että pahin pahoinvointi yleensä helpottaa ekan kolmanneksen jälkeen. Sitä odotellessa! Ja onneksi saan sentään jotain syötyä - marjat, hedelmät, leivät sekä kaikki roskaruoka maistuu kyllä. Liha, kala ja kana iljettävät kaikki ihan hullunlailla, elleivät ne ole pizzan päällä, hampurilaisen välissä tai paninin täytteenä. Terveellistä!