Syyskuu ja paluu arkeen

Voi vitsi mikä kesä. Niin upeat ilmat toukokuusta (tai jopa huhtikuusta) lähtien! En olisi kyllä vieläkään ollut valmis luopumaan kesästä, sillä mä oon vaan niin kesäihminen. Kaikki on kaunista ja vihreetä, ei tarvitse pukea uloslähteissä, flunssia liikkuu paljon vähemmän, ihmiset lomailee, on valosaa, energiaa on ihan eri tavalla. Ihan jo ajatus vaikka koivusta, jonka kirkkaan vihreät lehdet humisee kevyessä kesätuulessa - ah, mä pakahdun, niin kaunista ja ihanaa! Vaan kai se pitää nyt hyväksyä - nyt on syyskuu.

Mulla on monesti syksyt aika vaikeita. Pimeys on jotenkin tosi raskasta ja tunnen itseni loppuvuodesta tosi väsyneeksi. Monet sanovat miten syksy tuntuu aina uuden alulta (silloin aikanaan palattu lomalta kouluun jne), mutta mussa se koko homma aiheuttaa vaan ahdistusta. Kai se on jonkin sortin kaamosmasennusta.

Arki alkaa huomenna, kun mies palaa kolmen viikon kesälomilta töihin. Mä oisin halunnut senkin lomailun jatkuvan. Se on vaan niin ihanaa, kun on ihan eri tavalla aikaa tehdä juttuja koko perheen kesken, sekä se kun molemmilla on vähän normaalia enemmän aikaa itselleen. Pitkästä aikaa meillä oli myös energiaa jäädä kahdestaan hereille lasten mentyä nukkumaan. Ihan luksusta!

Ja kuinkas muuten palaamme tähän arkeen kuin flunssassa. Aada aloitti tiistaina, Eevi perjantaina ja minä lauantaina. Mies taitaa selvitä pelkällä kurkkukivulla, ja hyvä niin. Ensi viikoksi on myös tiedossa ylimääräisiä työjuttuja miehelle, joten yhteinen aika on melko kortilla. Miks tää arki alkaa yleensä aina just näin, märkänä rättinä päin naamaa? Heti kovat piipussa.

No mut hei - nyt kun kesäkiireet on ohi, niin mulla onkin aikaa kirjoitella tänne paremmin. Oon niin odottanut sitä, ja mulla onkin paljon asiaa!