Tammikuun puolivälissä toinen jalkani oireili. Polven takaosa kipeytyi, sitä särki jatkuvasti. Kipu levisi myös reiteen ja pohkeeseen. Kävin asian tiimoilta parilla lääkärillä. Mulle määrättiin polven magneettitutkimus, jos siitä olisi selvinnyt jotain oireita selittävää. Aika oli jo varattu helmikuun alkupuolelle, mutta peruuntui päivää ennen tutkimusaikaa, koska oli mahdollista, että olen raskaana, vaikkei se kotiraskaustestissä vielä näkynytkään. Tästä parin päivän päästä verikoe antoikin positiivisen tuloksen, ja magneettitutkimus unohdettiin. Jalan oireilun takia jouduin lepäämään todella paljon, sillä jalka ärtyi lisää heti sitä rasittaessa.
Kun jalkaoireilu helpotti, alkoikin muut oireet. Rytmihäiriöt olivat jo aiemmin vähän häirinneet, mutta nyt rinnassa muljui koko ajan. Aina jos tein vähääkään muuta kuin makoilin, rytmihäiriöitä tuli entistä enemmän. Tuntui, että tuo oli kehon merkki siitä, että nyt on vain levättävä. Holter-tutkimuksessan nämä todettiin harmittomiksi - joskin sinä vuorokautena rytmihäiriöitä oli paljon vähemmän.
Ruoka ei maistunut, monet asiat teki pahaa. Kertaakaan en onneksi ole oksennellut, mutta kakonut kyllä. Paino laski 5kg.
Alkuraskaudesta olin todella, todella väsynyt. Vaikka vain lepäsin minkä lastenhoidoilta pystyin, olin aivan todella uupunut. Olen aiemmissakin raskauksissa ollut väsynyt, mutta tämä oli jotain todella lamauttavaa. Lisäksi aivan kamalat unihäiriöt: en saanut väsymyksestä huolimatta nukuttua - nukahtaminen kesti tunteja, uni vain ei tullut. Heräilin unesta jatkuvasti ja tuntui, ettei syvää unta ollut juuri lainkaan.
Neuvolassa tämä kaikki kuitattiin normaaliksi. Käyntejä mulla oli lääkärille parin viikon välein, ja joka kerta avauduin huonosta olostani. Oli ihan helvetin uuvuttavaa, että mä kykenin vain makoilemaan sen mitä lapset antoivat. Telkkarista tuli lastenohjelmat aamusta iltaan, koska musta ei ollut leikittäjäksi. Olo oli aivan kaamea. Jos olisin töissä enkä hoitovapaalla, olisin todellakin sairaslomalla. Silti näistä käynneistä on kirjattu Omakantaan vain tyyliin "Vointi hyvä. Sydän välillä muljuu". Ei... Vointi aivan paska, ei saa nukuttua, ei syötyä, runsaasti rytmihäiriöitä, käytännössä vuodelevossa.
Rv11 tienoilla rytmihäiriöt alkoivat hieman helpottaa. Tämä oli aivan ihanaa, koska rytmihäiriöt olivat häirinneet jatkuvasti päiviäni. Pääsin jopa lapsen kanssa hetkeksi ulos keinumaan ilman, että tuntui sydämen pettävän hetkenä minä hyvänsä. Tilalle tuli kuitenkin todella kova huimaus ja heikotus, jonka uskoisin selittyvän matalilla verenpaineilla. Verenpaineet ovat olleet luokkaa 96/66, alimmillaan ehkä 94/56.
Verenpaineet ovat kuulemma hyvät. Matalat paineet ovat aina paremmat kuin korkeat. Joo, ehkä. Mutta ihan totta, miten helvetin kuluttavaa se heikotus ja pyörrytys on! Nyt rv18 paineet ovat edelleen tuota luokkaa, ja esimerkiksi eilen aamupäivällä sain tiskikokeen tyhjennettyä, täytettyä ja sitten tiskattua kaksi paistinpannua, kun tuli olo, että taju lähtee. Ja se heikotus jatkuikin koko loppupäivän.
Rv13 pääsin vihdoin verikokeisiin, joista oltiin kyllä heitelty ajatusta ilmoille koko alkuraskauden ajan. Niitä ei kuulemma olisi kannattanut vielä alussa kuitenkaan tehdä, jos olo sittenkin ajan kanssa paranisi. No, sieltä labroista se suurin selitys mun oireisiin ja olotilaan varmaan tulikin - mulla on kilpirauhasen liikatoiminta.
Kilpirauhasliitto listaa liikatoiminnan oireiksi seuraavaa:
Pelästyin tätä diagnoosia kovasti. Googlesta löytyi kaikkea ei niin mukavaa tietoa. Pääsin sitten erikoissairaanhoitoon endokrinologille, jolta sain vastauksia kaikkiin kysymyksiini. Tarkemmista labroista kävi myös ilmi, että tämä todennäköisesti selittyy vain raskaudella, ja arvot alkavat itsestään tasoittua raskauden edetessä. Mulla ei ollut kilpirauhasen vasta-aineita, joka oli vauvan kannalta hyvä juttu.
Kahden viikon päästä kontrollilabroissa arvot olivatkin jo mukavasti tasoittuneet. Tämän huomasin selvästi myös olossani: rytmihäiriöt olivat joinain päivinä jo täysin tipotiessään, nukahdin iltaisin helpommin, nukuin syvää unta, en heräillyt jatkuvasti. En ollut koko ajan ärtynyt tai hermostunut, ja pahoinvointikin oli helpottamaan päin. Vihdoinkin - tätä oireilua olikin kestänyt jo rv5 alkaen!
Nyt kontrollilabroista on 2,5vko aikaa, ja mulla on vähän sellainen olo, että arvoissa on otettu takapakkia. Rytmihäiriöt ovat taas lisääntyneet, ja heräilen öisin taas jatkuvasti ilman mitään syytä. Seuraavat labrat mulla on tarkoitus olla vasta 2,5vkon päästä, en tiedä pitäisikö niitä aikaistaa.
Joka tapauksessa, tämä liikatoiminnan diagnoosi oli alkujärkytyksen jälkeen kertakaikkiaan helpottava. Siihen asti mun oireilua ei tunnuttu ottavan tosissaan, ja suhtautuminen oli sellaista "se vaan on tollasta ku on raskaana, ja ehkä sulla on nyt vaan paljon stressiä". Samalla tiesin koko ajan, että kaikki ei nyt ole kyllä niin kuin kuuluisi.
Tämän jälkeen kärsin mystisistä kovista ylävatsakivuista. Oma fiilikseni on se, että sain tuosta kaikesta stressaamisesta ja ahdistuksesta jonkun vatsahaavan. Tehdyissä tutkimuksissa (ultraääni ja verikokeet) ei selvinnyt mitään, mutta kuukauden Omeprazol-kuuri toi lopulta helpotuksen.
No, nyt kun on rv18 loppusuoralla, on taas tullut uutta murhetta. Tällä viikolla mulla on ollut menkkamaista jomottelua alaselässä ja vatsassa. Lisäksi jossain kohdunsuulla on nyt parina päivänä tuntunut paineen tunnetta. Tuo tunne mua huolettaa, koska aiemmissa raskauksissa olen tuntenut paineen vasta synnärillä, kun kalvot on puhkottu. Eilen oli ihan samanlainen olo, kuin mitä aina juuri ennen kuin menkat alkaa. Lisäksi kohdunkaulaan on tullut puukkomaisia kipuja ja tuikkimista. Tuikkiva kipu on tuttua aiemmistakin, mutta yhdessä tuon paineentunteen kanssa huoleni heräävät.
Onneksi mulla on lääkäri ylihuomenna. Olen tosi huolissani siitä onko kohdunsuulla tullut jo muutoksia, vai mitä nämä kivut ovat. Pelkään myös jos mulla onkin joku tulehdus. Vai oireileeko kohdunsuun päällä oleva istukka näin?
Tämä raskaus siis yhteenvetona: oireita, huolia ja murheita toinen toistensa perään. Pelkään ajoittain aika paljonkin, että mitä tässä vielä on edessä. Koitan tietysti pysyä myös positiivisena, mutta se on ollut tämän kaiken kurjan olon, jatkuvan makoilun ja oireilun keskellä todella haastavaa. On ollut henkisesti tosi raskasta, kun ei olekaan pystynyt enää yhtä hyvin pitämään kotia siistinä, tekemään kotitöitä, leikkimään lasten kanssa, pystynyt käymään kävelyllä tai oikein mitään muutakaan.
Ehkä mun vaan pitää kokea tällainenkin raskaus. Aiemmat onnellisesti päättyneet raskaudet ovat olleet ihan eri maata. Alkuraskauden väsymys, loppuraskauden uniongelmat ja istumisesta ärtyvä kohtu ei enää tunnukaan niin pahalta mitä silloin aikoinaan. Silloin sain myös töistä saikkea - nyt siitä ei puhuta sanallakaan, kun olen hoitovapaalla. Googlettelun perusteella sairasloma olisi toki nytkin mahdollista (jos vain joku hoitotaho olisi ottanut vaikka sen 3kk kestäneen oireiluni edes tarpeeksi tosissaan), mutta hoitovapaalla sairasloman karenssi on 55 päivää. Siis VIISIKYMMENTÄVIISI PÄIVÄÄ ilman tuloja? Näin hienosti lapsiperheistä pidetään huolta. Täytyy toivoa, ettei esimerkiksi edessä ole etisen istukan vuotaminen ja pakkolepo, koska miten helvetissä meidän talous kestäisi kahden kuukauden karenssin? Ei mitenkään.
Kaiken tämän keskellä koitan muistaa myös keskittyä hyviin asioihin. Pieniin potkuihin, siihen ihanaan vauvaan joka masussani kasvaa. Huoli on varsinkin edeltävän keskenmenon jäljiltä todella suuri. Toivon enemmän kuin mitään, että loppuraskaus sujuisi ongelmitta. Toivottavasti saamme syliimme täysiaikaisen, terveen vauvan, ja synnytyskin menisi kaikinpuolin hyvin. Toivon, että ihan kaikki menisi tästä eteenpäin onnellisesti, ja kaikki vastoinkäymiset olisi jo ohitettu.
Kilpirauhasliitto listaa liikatoiminnan oireiksi seuraavaa:
- Väsymys (check)
- Hikoilu (check), alentunut lämmönsieto, jano (check)
- Lämmin kostea iho
- Lisääntynyt ruokahalu, mutta usein painon lasku (check), vilkastunut suolen toiminta (check)
- Sydäntykytys (check), rytmihäiriötaipumus (check), varsinkin eteisvärinä
- Hermostuneisuus (check), unettomuus (check)
- Käsien vapina
- Hauraat helposti irtoavat hiukset
- Hengenahdistus (check)
- Suurentunut kilpirauhanen (=struuma)
- Lihasheikkous (sellainen voimattomuus check)
Pelästyin tätä diagnoosia kovasti. Googlesta löytyi kaikkea ei niin mukavaa tietoa. Pääsin sitten erikoissairaanhoitoon endokrinologille, jolta sain vastauksia kaikkiin kysymyksiini. Tarkemmista labroista kävi myös ilmi, että tämä todennäköisesti selittyy vain raskaudella, ja arvot alkavat itsestään tasoittua raskauden edetessä. Mulla ei ollut kilpirauhasen vasta-aineita, joka oli vauvan kannalta hyvä juttu.
Kahden viikon päästä kontrollilabroissa arvot olivatkin jo mukavasti tasoittuneet. Tämän huomasin selvästi myös olossani: rytmihäiriöt olivat joinain päivinä jo täysin tipotiessään, nukahdin iltaisin helpommin, nukuin syvää unta, en heräillyt jatkuvasti. En ollut koko ajan ärtynyt tai hermostunut, ja pahoinvointikin oli helpottamaan päin. Vihdoinkin - tätä oireilua olikin kestänyt jo rv5 alkaen!
Nyt kontrollilabroista on 2,5vko aikaa, ja mulla on vähän sellainen olo, että arvoissa on otettu takapakkia. Rytmihäiriöt ovat taas lisääntyneet, ja heräilen öisin taas jatkuvasti ilman mitään syytä. Seuraavat labrat mulla on tarkoitus olla vasta 2,5vkon päästä, en tiedä pitäisikö niitä aikaistaa.
Joka tapauksessa, tämä liikatoiminnan diagnoosi oli alkujärkytyksen jälkeen kertakaikkiaan helpottava. Siihen asti mun oireilua ei tunnuttu ottavan tosissaan, ja suhtautuminen oli sellaista "se vaan on tollasta ku on raskaana, ja ehkä sulla on nyt vaan paljon stressiä". Samalla tiesin koko ajan, että kaikki ei nyt ole kyllä niin kuin kuuluisi.
Tämän jälkeen kärsin mystisistä kovista ylävatsakivuista. Oma fiilikseni on se, että sain tuosta kaikesta stressaamisesta ja ahdistuksesta jonkun vatsahaavan. Tehdyissä tutkimuksissa (ultraääni ja verikokeet) ei selvinnyt mitään, mutta kuukauden Omeprazol-kuuri toi lopulta helpotuksen.
No, nyt kun on rv18 loppusuoralla, on taas tullut uutta murhetta. Tällä viikolla mulla on ollut menkkamaista jomottelua alaselässä ja vatsassa. Lisäksi jossain kohdunsuulla on nyt parina päivänä tuntunut paineen tunnetta. Tuo tunne mua huolettaa, koska aiemmissa raskauksissa olen tuntenut paineen vasta synnärillä, kun kalvot on puhkottu. Eilen oli ihan samanlainen olo, kuin mitä aina juuri ennen kuin menkat alkaa. Lisäksi kohdunkaulaan on tullut puukkomaisia kipuja ja tuikkimista. Tuikkiva kipu on tuttua aiemmistakin, mutta yhdessä tuon paineentunteen kanssa huoleni heräävät.
Onneksi mulla on lääkäri ylihuomenna. Olen tosi huolissani siitä onko kohdunsuulla tullut jo muutoksia, vai mitä nämä kivut ovat. Pelkään myös jos mulla onkin joku tulehdus. Vai oireileeko kohdunsuun päällä oleva istukka näin?
Tämä raskaus siis yhteenvetona: oireita, huolia ja murheita toinen toistensa perään. Pelkään ajoittain aika paljonkin, että mitä tässä vielä on edessä. Koitan tietysti pysyä myös positiivisena, mutta se on ollut tämän kaiken kurjan olon, jatkuvan makoilun ja oireilun keskellä todella haastavaa. On ollut henkisesti tosi raskasta, kun ei olekaan pystynyt enää yhtä hyvin pitämään kotia siistinä, tekemään kotitöitä, leikkimään lasten kanssa, pystynyt käymään kävelyllä tai oikein mitään muutakaan.
 |
| (Kuva: Pixabay.com / sasint) |
Ehkä mun vaan pitää kokea tällainenkin raskaus. Aiemmat onnellisesti päättyneet raskaudet ovat olleet ihan eri maata. Alkuraskauden väsymys, loppuraskauden uniongelmat ja istumisesta ärtyvä kohtu ei enää tunnukaan niin pahalta mitä silloin aikoinaan. Silloin sain myös töistä saikkea - nyt siitä ei puhuta sanallakaan, kun olen hoitovapaalla. Googlettelun perusteella sairasloma olisi toki nytkin mahdollista (jos vain joku hoitotaho olisi ottanut vaikka sen 3kk kestäneen oireiluni edes tarpeeksi tosissaan), mutta hoitovapaalla sairasloman karenssi on 55 päivää. Siis VIISIKYMMENTÄVIISI PÄIVÄÄ ilman tuloja? Näin hienosti lapsiperheistä pidetään huolta. Täytyy toivoa, ettei esimerkiksi edessä ole etisen istukan vuotaminen ja pakkolepo, koska miten helvetissä meidän talous kestäisi kahden kuukauden karenssin? Ei mitenkään.
Kaiken tämän keskellä koitan muistaa myös keskittyä hyviin asioihin. Pieniin potkuihin, siihen ihanaan vauvaan joka masussani kasvaa. Huoli on varsinkin edeltävän keskenmenon jäljiltä todella suuri. Toivon enemmän kuin mitään, että loppuraskaus sujuisi ongelmitta. Toivottavasti saamme syliimme täysiaikaisen, terveen vauvan, ja synnytyskin menisi kaikinpuolin hyvin. Toivon, että ihan kaikki menisi tästä eteenpäin onnellisesti, ja kaikki vastoinkäymiset olisi jo ohitettu.
Ei kommentteja