Päällimmäisenä tunteina ovat tällä hetkellä epävarmuus ja pelko tulevasta, malttamaton olo, entisestään kasvanut vauvakuume.
On selvää, että mä haluan kolmannen lapsen. Se on selvempää kuin ikinä aiemmin. Nyt, kun sain jo hetken odottaa sitä kolmatta, mutta se ikäänkuin otettiin multa pois, on kaipuu sitä kolmatta lasta kohtaan entistä suurempi. Kun elin siinä vauvakuplassa jo yli kaksi kuukautta, on ollut tosi vaikea sisäistää, että nyt ne vauvoihin, raskauteen ja synnytykseen liittyvät asiat eivät kosketakaan mun elämää tällä hetkellä enää yhtä paljon.
Samalla mä pelkään tulevaa. Tällä hetkellä kaikki on niin kovin epäselvää! Nyt mun pitäisi pystyä vain odottamaan. Odottamaan ajan x, jonka kestosta ei ole mitään tietoa.
Milloin mun kierto palautuu normaaliksi? Onko se monen kuukauden prosessi? Entä koska sitten tärppää? Meneekö siihenkin kuukausia? Mitä jos sekin raskaus menee kesken, ja kaikki tuo odotus alkaa alusta? Onko meillä edessä onnea ja tuuria, vai pitkiä kivisiä polkuja?
 |
| Kuva: Pixabay / SarahRichterArt |
Tein eilen raskaustestin. Tulos oli vielä vahva positiivinen. Koska sekin laskee nollille? Olen kahlannut läpi Googlen useita kertoja keskenmenoon liittyen. Joillain negatiiviseen raskaustestiin menee kaksi viikkoa, toiselle kuusi. Joillain nämäkin kontrolloidaan verikokeilla, mutta ei minun kohdallani. Olen kotitestien varassa. Eilen oli kymmenen päivää keskenmenosta, joten negatiivista tulosta en odottanutkaan, mutta olisi se viiva saanut olla jo vähän vaaleampi.
On muuten hyvin jännää löytää itsensä vauvakuumeen kourissa tilanteesta, jossa toivoo, että raskaustesti näyttäisi negaa. Mutta se nega on edellytys sille, että mun kroppa toipuisi keskenmenosta ja hormonitoiminta lähtisi käyntiin. Edellytys sille, että tämä vastoinkäyminen saataisiin jätettyä jo taakse, ja jatkettua kohti uutta yritystä.
Olen myös oppinut itsestäni uutta tämän kaiken keskellä. Ennen ajattelin, etten halua raskaudesta kovin varhain kertoa, sillä en halua jakaa mahdollista keskenmenosuruani muiden kanssa. Nyt olen kuitenkin kokenut erittäin tarpeelliseksi sen, että saan puhua asiasta. Olen saanut ihanasti tukea ympärillä olevilta ihmisiltä. Raskaudestani ei vielä tienneet kuin muutamat, mutta oloani on vähän helpottanut se, kun olen heille voinut avautua tästä keskenmenosta. Lisäksi olen kertonut tapahtuneesta parille tutulle, jotka eivät edes tienneet raskaudestani. Olen ongelmista ja vastoinkäymisistä enemmänkin sulkeutuva ihminen, joten nyt olen ollut uuden edessä, kun olen halunnut avautua asioistani. Ja se kaikki puhuminen on helpottanut.
(Toisaalta, olen tästäkin huolimatta tyytyväinen etteivät kaikki tiedä asiasta, sillä en usko ihan kaikkien osaavan suhtautua asiaan oikealla tavalla, ja tällä hetkellä en jaksaisi pahoittaa mieltäni joidenkin hölmöistä sanomisista)
Kiitos internetille, sillä olen löytänyt myös vertaistukifoorumin, jossa on muita samassa tilanteessa olevia ja olleita. Se tuki on tuntunut ihan korvaamattomalta.
Tällä hetkellä tuntuu kuin olisin vielä pakon sanelemana juuttunut siihen keskenmenoon, etten pääse vielä eteenpäin. En ole vielä selvillä vesillä. Edes se ei ole varmaa, että mun kohtu olisi täysin tyhjentynyt. Että keskenmeno olisi kokonaan taputeltu, ja ettei komplikaatioita tulisi. Kaikki on niin kovin epävarmaa! Ja ei auta kuin odottaa, odottaa ja vielä vähän odottaa.
Olen kuitenkin myös kiitollinen monesta asiasta. Olen kiitollinen siitä, että mulla on kotona jo kaksi ihanaa lasta. Heidän ansiostaan koen tämän kaiken vähän helpommaksi kestää. Oon myös kiitollinen siitä, että sain olla perheeni kanssa jouluna. Ettei silloin tullut mitään keskenmenoon liittyviä komplikaatioita, tai ettei itse keskenmeno tapahtunut silloin jouluna, vaan viikkoa aiemmin. Joulu vei muutenkin ajatukset tuosta kaikesta hetkeksi pois, joten se tuli omalla tavallaan sopivaan väliin.
Olen kiitollinen siitä, että mun vaistoni varoitti jo pitkään, ettei kaikki ole vauvalla hyvin. Osasin sen avulla jo hiukan varautua asiaan henkisesti, eikä se tullut niin musertavana uutisena, kuin mitä se olisi ilman tuota kummallista olotilaa tullut.
Kiitollinen olen myös siitä, miten helpolla lopulta näytän päässeeni tuon keskenmenon suhteen, verrattuna siihen mitä olen joidenkin keskenmenokokemuksista lukenut. En kärsinyt kamalasta viikkoja kestävästä vuodosta, tyhjennys tapahtui lopulta spontaanisti, enkä joutunut useiden päivien lääkerumbaan. Jos säästyn myös komplikaatioilta, enkä saa mitään kohtutulehdusta tai joudu kaavintaan, olen siitä ihan todella, todella kiitollinen.
Tästä loppuvuodesta tuli kyllä aika erilainen kuin olin ajatellut. Tulevallekin vuodelle oli jo suunnitelmissa uusi äitiysloma, mielessä pyöri jo ristiäisten ajankohdat ja niin edelleen. Voi, miten ihanaa olisikaan saada vielä sen kolmannen vauvan ristiäiset ensi vuodelle!
Seuraavaksi kirjoittelen varmaan vasta ensi vuoden puolella, toivottavasti vähän iloisemmilla aiheilla.
Toivotan kaikille teille onnellista uutta vuotta 2019! Paljon iloa, naurua ja toteutuneita unelmia ❤️
Ei kommentteja