Voihan pakastin minkä teit!

1 kommentti
Monet tavarat omassa arjessa muuttuu helposti itsestäänselviksi asioiksi. Niitä ei aina muista arvostaa ehkä niin paljon kuin pitäisi. Kunnes saa muistutuksen..



Minä muistan jatkossa taas arvostaa hiukan enemmän sitä, että meillä on pakastin. Nimittäin tällä hetkellä sitä ei ole! Juuri eilen ostin onnessani 20 litraa mansikoita, joista pakastin suurimman osan. Mansikat on yksi meidän herkuista, joita voisimme syödä ihan loputtomasti.


Esikoisellemme alkoi sopia mansikat vajaa vuosi sitten alkusyksystä, ja silloin meni ihan pieni hetki, kun pakastimesta ei löytynyt enää mansikan mansikkaa. Sitä ennen pakastimemme oli täynnä hänen mustikoita, sillä mustikka oli 1v-2v iässä hänelle ainoa sopiva marja, ja muutenkin yksi niistä kymmenestä hänelle sopivasta ruoka-aineesta.

Unsplash.com


Tällä hetkellä meillä syödään samalla aterialla välillä kolmea eri ruokaa. Aada syö jo ajoittain samaa ruokaa meidän kanssa, mutta monesti hänelle on edelleen omat ruuat. Eevin ruuat on aina erikseen. Pakastin helpottaa tässä arjessa niin paljon! Meillä on pakastimessa Aadalle sopivia lihapullia, ahvenfileitä, kypsää nieriää, bataattileipäsiä, possun fileepihvejä, lohimureketta, jne. Sieltä on niin helppo napata jotain lämmitettäväksi, ja lisäksi valmistaa vain jotain lisuketta. Helpottaa ihan hurjasti, kun kaikkea ei tarvitse tehdä kovin usein ihan alusta loppuun asti valmiiksi.

Vaan nyt.

PIIIP PIIIIP PIIIP huusi pakastin. Alarm-valo paloi punaisella. Voi nyt... Aikamme miehen kanssa sitä ihmettelimme, selasimme ohjekirjaa, sammutimme, käynnistimme, ja vielä sammutimme. Vaikutti jo välillä ihan lupaavalta, kunnes taas. PIIIIIIP. (myös mun suusta pääsi yksi piip jos toinenkin..)

Pakastin on ollut käytössä vasta reilu 2 vuotta, ja takuu meni umpeen vuodenvaihteessa. Ottaa päähän! Täytyy alkaa selvittämään saako sitä korjattua vai ei, ja kenen piikkiin. Tämä on taas sarjassamme "ois ollut muutakin tekemistä", mut ei auta itku markkinoilla. Onneksi saatiin meidän pakasteet pelastettua veljen pakastimeen, niin ei sisältö sentään mennyt hukkaan!

Mut kuka tulee tekemään meidän ruuat siihen asti, että saadaan pakastin takas toimintaan? Onks mun pakko!

1 kommentti

  1. Pakastin helpottaa kyllä todella paljon. On kyllä todella harmillista, jos pakastin tai jääkaappi hajoaa. Onneksi saitte pakasteet pelastettua! https://www.kk-service.fi/kylmalaitehuolto

    VastaaPoista