Molempien lasten kanssa allergialääkärillä

Ei kommentteja
Kävimme tänään molempien lasten kanssa allergialääkärillä. Aikaa viime lääkärikäynnistä onkin jo pari kuukautta, ja nyt tulevan päiväkodin aloituksen takia meillä oli tarve päästä lääkärin juttusille. Aada tulee aloittamaan osa-aikaisen päiväkodin, mutta Eevi jatkaa mun kanssa kotihoidossa.



Aada oli niin ihana, kun hän innoissaan odotti, että pääsee näkemään Erkan. Hän puhui Erkasta koko aamun, mutta sitten Erkan nähdessään, hänelle iski ujous. Onneksi se hälveni kuitenkin vastaanotolla, ja hän esimerkiksi selitti innoissaan siitä, miten äiti tulee liimaamaan "mimmi-tarroja tänne Aappan selkään" - kyllä, äiskä tulee laittamaan hänen vaatteisiin Mimmi- eli Hello Kitty -nimitarroja :D Joku on vähän innoissaan päiväkodin aloituksesta!

Saimme tällä käynnillä käytyä läpi millaisen allergiatodistuksen toimitamme päiväkotiin. Aada tulee aloittamaan päiväkodin sallittujen ruoka-aineiden listalla, sillä vaikka meidän tilanne onkin huimasti jo parantunut aiemmasta, on edelleen helpompi luetella sopivat kuin epäsopivat ruoka-aineet. Lisäksi todistuksessa tullaan luettelemaan ne kaikista pahimmat epäsopivat ruoka-aineet, joita ei tosissaan ruuassa saisi olla yhtään. Niitä ovat maito, naudanliha, soija, ananas, paprika, puolukka ja valkosipuli.



Kävimme myös samalla reissulla labrassa ottamassa allergiaverikokeita. Mua huolettaa se, että onko meillä anafylaksian vaaraa. Aadalle nousee nokkosrokko jo siitä, kun hänen iholle osuu lehmänmaitoa. Ihan jo se, että isi antaa Aadalle maitokahvin jälkeen suukon poskelle, aiheuttaa nokkosrokon. Jos Aada syö esimerkiksi raejuustoa, maistelee hän sitä hyvällä halulla noin 15-20 sekuntia. Sen jälkeen hän alkaa itkeä miten suuhun sattuu, ja sylkee kaiken pois. Mä pelkään sitä, että mitä jos hän ehtiikin syödä jotain maitoa sisältävää isomman määrän. Tuleeko sitten pahempi reaktio? Tai millainen reaktio siitä ylipäätään seuraa, jos sitä maitoa päätyy sinne mahaan asti yhtä murusta isompi määrä? Verikokeella on tarkoitus katsoa nyt kaseiinin vasta-aineet, joka kertoo hiukan reaktion suuruudesta.

Verikoe oli aika kurja juttu - tällainen 3v muistaa jo entuudestaan miten kipeää se tekee. Huuto alkoi jo ennen labraan pääsyä, heti kun olin kertonut hänelle, että verikokeet otetaan. Mä olin itse Eevin kanssa näytteenoton ajan muualla enkä ollut mukana, mutta isi oli mukana näytteenotossa. Aada laittoi niin kovin vastaan, että käteen tuli muistoksi verenpurkaumia kiinnipitämisestä. Että mä vihaan tota verikokeiden ottoa! Tässä täytyy kuitenkin koittaa kovettaa itseään ja ajatella, että tuo kaikki on lapsen parhaaksi.

Eevin asioita käytiin myös läpi. Eevi syö tällä hetkellä 1v2kk iässä päärynää, kauraa, possua, perunaa, porkkanaa. Hirssi, mango ja bataatti on jätetty tauolle. Nalcrom on ollut käytössä nyt noin 4 viikkoa täydellä annoksella.

Kokeilut on olleet enimmäkseen tauolla Eevin kanssa. Saimme tässä muutama viikko sitten 1v rokotukset, jotka sotki näitä ruokakokeiluja. Lisäksi hampaita on tehty urakalla ja niitä on jo 16. Lisäksi tämä inhimillinen puoli - mä olen myös halunnut vain nukkua! Nyt Nalcromin myötä meidän hyvät yöt on sellaisia, että meillä herätään kaksi kertaa, joskus jopa vain yhden kerran. On niitä huonojakin öitä ollut - kokeilimme lauantaina vadelmaa, ja sen jälkeen huonoja öitä on ollut vielä nyt tiistainakin asti. En edes pysy laskuissa miten paljon huonoina öinä meillä herätään. Torkahdan itse aina heräilyjen välissä, mutta noin karkeesti arvioiden, meillä heräillään tällä hetkellä huonoina öinä 10-20 kertaa ja samassa yhteydessä valvotaan enemmän tai vähemmän.

Nyt on tarkoitus jatkaa sekä Nalcromia että antihistamiinia, ja jatkaa ruokavalion laajennusyrityksiä. Tämä viikko on muuten aika rankka  (tästä kirjoittelen varmaan myöhemmin), joten tää viikko pidetään taukoa. Sitten mä haluan varmaankin ensiksi koittaa kauramaitoa, taka-ajatuksena imetyksen mahdollinen vähentäminen ja lopettaminen. Lisäksi kokeillaan saada vitamiinivalmiste mukaan ruokavalioon, ja sen jälkeen kokeillaan varmaankin maitotuotteita.

Ei kommentteja